Mihin kaikkeen puu taipuu?

Perjantai 2.9.2016. Puu on mukana elämässäni monella tavalla. Keitän aamupuuron kaurahiutaleista, jotka on pakattu puusta tehtyyn kartonkiin. Nautin aamiaisen puisella pöydällä katsellen samalla teettämiäni valokuvia, jotka on painettu puusta tehdylle paperille. Pukeutuessani puu on läsnä kaapeissa ja henkareissa. Muistan myös kuulleeni, että puukuiduista voisi tehdä vaatteita, mutta minun vaatekaapistani sellaisia ei taida vielä löytyä. Mitähän muuta puusta voitaisiin tehdä?

Paras tapa päivittää omat tiedot uusimmista puuhun liittyvistä suomalaisista keksinnöistä on hypätä Helsingistä Espoon bussiin numero 102, sillä useimmat teknologiset innovaatiot syntyvät ja kasvavat Otaniemessä. Suuntasin Uusi puu -hankkeen järjestämään näyttelyyn ja seminaariin, jossa puunjalostukseen erikoistuneet tutkijat ja yrittäjät esittelivät uusimpia saavutuksiaan.

Puinen tulevaisuus

Puulla, kuten myös muilla uusiutuvilla materiaaleilla, tulee olemaan äärettömän tärkeä rooli Maapalloa vaivaavan kestävyyskriisin ratkaisemisessa. Väestönkasvun ja ilmastonmuutoksen takia tuotteiden ja palveluiden tulee olla älykkäitä ja kierrätettäviä. Millaista arkea sitten elämme vuosien ja vuosikymmenten päästä? Kokosin alle pienen otoksen seminaarissa tekemistäni johtopäätöksistä:

  • Ruoka pakataan entistä useammin uusiutuvista raaka-aineista valmistettuihin kierrätettäviin pakkauksiin, jotka sopivat myös kiireiseen elämäntapaan. Mukaan ostettavien ruoka-annosten suunnitteluun ja ympäristöjälkeen kiinnitetään paljon huomiota.
  • Kaupan kassalla tuotteet pakataan muovipussin sijaan puusta tehtyihin kasseihin, jotka ovat uusiutuvia, kierrätettäviä ja uudelleen käytettäviä.
  • Puusta valmistetaan erilaisia terveystuotteita. Esimerkiksi kuusesta on onnistuttu valmistamaan lääkeaine, joka parantaa miesten eturauhasvaivat.
  • Puussa olevaa ligniiniä voi käyttää moneen tarkoitukseen. Uusi puu -hankkeen näyttelyssä oli esillä muffinsseja, joissa kananmuna oli korvattu ligniinillä. Linkkiä klikkaamalla löytyy mielenkiintoinen katsaus ligniinin käyttöön.

 

”Suomalaisten kyvyt ja resurssit kohtaavat maailman huutavimmat tarpeet.” – ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen

Aika näyttää, mitä tänä keväänä istutetusta männystä valmistetaan vuosikymmenten päästä.
Aika näyttää, mitä tänä keväänä istutetusta männystä valmistetaan vuosikymmenten päästä.

 

Uskon, että erityisesti Papticin puukuituisilla kasseilla on valtava potentiaali tehdä maailmasta parempi paikka elää. Toissavuonna asuin kolme kuukautta Nairobissa, jossa kauhistelin valtavaa muoviroskan määrä, joka kertyi pienistäkin kauppaostoksista. Maailman meret odottavat puukuituisia kasseja kuin Kuuta nousevaa.

Ylipäätään puhtaalla teknologialla on lähivuosina edessään miljardien markkinat. Tämän vuoksi on tärkeää, että arvokkaita metsiämme hoidetaan kestävästi ja tavoitteellisesti! Itse haluan tehdä työtä juuri puuperäisten tuotteiden elinkaaren alkupään, eli metsän hyväksi. Oli kuitenkin erittäin mielenkiintoista kuulla, mitä ketjun loppupäähän kuuluu.

Ilmiselvästi Suomi seisoo edelleen vahvasti puujaloilla!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *